Aurinkovoimala taloyhtiöön – mitä huomioida ja milloin toimia?

Löytyykö sopiva paikka paneeleille?

Pääsääntöisesti taloyhtiöiden vesikatot ovat oiva paikka aurinkopaneelien asennukseen. Asennusteknisesti huomioitavaa ovat mm. katolla olevat poistoilmaputket ja viemäröinnit, mutta mahdolliset paneelien päälle osuvat varjostukset voidaan myös optimoida pois häiritsemästä energiantuotantoa. Aurinkopaneelien asennus julkisivuun tai maa-asennukseen on myös mahdollista.

Kulutetaanko kaikki tuleva aurinkoenergia varmasti itse?

Yksi vaihtoehto aurinkoenergian hyödyntämiseen on energiayhteisön perustaminen. Yhteisön jäsenet jakavat energian tuotannon ja hankinnan hyödyt, ja energiayhteisö on yksi jakamistalouden muoto. Energiayhteisöt mahdollistavat kuluttajan osallistumisen energiamarkkinoille, ja parantavat mahdollisuuksia tuottaa itse osan käyttämästään energiasta haluamallaan tavalla. Taloyhtiöt ovat nousemassa keskeisiksi energiayhteisötoimijoiksi, ja tällä hetkellä mm. Lappeenrannassa on kokemusta samalla kiinteistöllä tai kiinteistöryhmällä olevista energiayhteisöistä.

Tuotettua omavaraista energiaa voidaan optimoida esim. veden lämmitykseen, tai sähköautojen latausasemiin. Nykytekniikka, energian älykäs optimointi ja mobiilisti käytettävät sovellukset tekevät loppukäyttäjälle energiaomavaraisuudesta helposti hallittavaa. Lisäksi aurinkovoimalaan asennettava akustot mahdollistavat omavaraisuusasteen kasvattamisen.

Mitä tarvitsee tehdä itse?

Herättää kiinnostus aurinkovoimalan hankintaan, ja pyytää meidän maksuttomalle kartoituskäynnille! Kartoituksella käymme läpi olemassa olevan kiinteistön sähköverkon ja tarkastamme sähkökeskuksen, kaapeloinnin läpimenopaikat, otamme asennuskohteen mitat ja haastattelemme taloyhtiön toiveet voimalan suhteen. Käymme läpi taloyhtiön sähkönkulutuksen tuntikohtaisen datan, ja mitoitamme aurinkovoimalan koon. Kartoituskäynnin ja mitoituksen pohjalta laadimme tarjouksen ja asennussuunnitelman kohteesta. Tilaajan vastuulle jää toimenpideluvan haku sekä mahdolliset muut viranomaisluvat. Tarjouksemme sisältää aina tarvittavan aurinkovoimalan dokumentaation lupahakua varten.

Milloin on oikea aika?

Vain asennettu aurinkovoimala tuottaa uusiutuvaa energiaa, joten oikea aika on nyt tai heti. Aurinkovoimala voidaan asentaa kiinteistöön milloin tahansa, mutta on oiva ajatus ottaa huomioon esimerkiksi tulevan kattoremontin tai sähkösaneerauksen yhteydessä. Tulevaisuutta ajatellen on hyvä huomioida tulevat sähkönkulutuksen tarpeet aurinkovoimalan kokoa mietittäessä; onko taloyhtiöön tulossa lämmitystapamuutoksia, asennetaanko huoneistokohtaisia viilennyspumppuja tai onko sähköautojen latausasemat hankinnassa. Kokonaisvaltainen energiatarpeen suunnittelu on hyvää energiatehokkuuden ylläpitoa, ja vastuullista taloyhtiön toimintaa.

Tästä pääset helposti alkuun